keskiviikkona, toukokuuta 18

Sadomasokismi ei ole enää sairaus

13.5.2011 14:45 A A Helsingin Sanomat

Sadomasokismi, fetisismi ja transvestisuus poistuvat Suomessa käytössä olevasta kansainvälisestä tautiluokituksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti poistaa kohdat siksi, että niiden mukana ololle ei ole kunnollisia lääketieteellisiä perusteita.

Mukana muutoksen laatimisessa ovat olleet THL:n lisäksi muiden muassa SETA ry. ja Sexpo-säätiö.


Sexpo-säätiön mukaan sadomasokistisuus on seksuaalisen nautinnon saamista valtaleikeistä tai kivusta. Fetisismi taas tarkoittaa seksuaalista viehtymystä esineisiin tai materiaaleihin, esimerkiksi kenkiin.

Transvestismia kutsutaan myös ristiinpukeutumiseksi, esimerkiksi jos mies pukeutuu naisen vaatteisiin tai päinvastoin.

Kansainvälisen tautiluokituksen muutos koskee näiltä osin vain Suomea. Aiemmin vastaavan päivityksen ovat tehneet Tanska, Ruotsi ja Norja.