perjantaina, elokuuta 7

Venäjä suunnittelee kondomien maahantuonti­kieltoa – terveys­viranomaiset kannattavat

ULKOMAAT 5.8.2015 15:42
·          
The Moscow Times -Lehti  kertoo, että Venäjän terveyslaitoksen entisen johtajanGennady Onischenkon mukaan kondomien maahantuontikielto lisäisi kansalaisten ”pidättyvyyttä”, mutta saattaisi myös kasvattaa syntyvyyttä.
”Kondomeilla ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa”, Onischenkon sanoi tiistaina uutistoimisto RIA Novostille.
Vaikka sukupuolitautien tartuntamäärät ovat Venäjällä kasvussa, on kondomin käyttöön suhtauduttu maassa perinteisesti epäluuloisesti.
Ria Novostin mukaan Onischenko totesi kondomien tuontikiellon "tekevän ihmisistä harkitsevimpia ja tarkkaavaisempia partnerin valinnan suhteen”.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö ilmoitti aiemmin keskiviikkonasuunnittelevansa useiden lääketieteellisten välineiden tuontikieltoa.
Listalla olivat ainakin ultraääni- ja röntgenlaitteet, keskoskaappit, sidetarpeet, sairaalajalkineet ja kondomit. Taustalla on Venäjän halu vähentää riippuvuutta ulkomaisesta tuonnista ja vahvistaa kotimaista osaamista tärkeäksi koettujen tuotteiden valmistuksessa.
Talouskriisi ja ruplan heikkeneminen nostavat tuontitavaroiden hintoja ja jo nyt kondomien hinta on noussut Venäjällä toistakymmentä prosenttia.
Venäjän aids-keskuksen johtaja Vadim Pokrovsky totesikin että kondomit ovat joka tapauksessa liian kalliita suurimmalle osalle nuoria ja vähävaraisia venäläisiä. Hänen mukaansa suurin ongelma tällä hetkellä hivin leviämisen suhteen on halpojen kondomien puute.


”Jos opiskelija saa valita ostaako hän olutta vai kondomin, hän todennäköisesti ostaa olutta, koska se on halvempaa”, Pokrovskyn kerrotaan linjanneen.